Posts on Twitter:

Hesburgerin konttorissa kasviproteenipihvin kimpussa. Kokoomuksen puolue- ja ryhmäjohto maailman ensimmäinen maistajaryhmä. Maistuu ja tuntuu ihan lihalta.



Retweet Retweeted Like Liked



Henri aloitti väitöskirjatutkimuksensa vuonna 2017 ’in ja ’n mittavassa tutkimusyhteistyöhankkeessa. Tässä hänen mietteitä tutkimustyöstä ja yhteistyön tuomista hyödyistä: 📷 Mikko Raskinen/Aalto




CGI:n Henna Ahtola muistuttaa tuoreimmassa :ssä, ettei tai koskaan korvaa inhimillistä johtamista. Päinvastoin johtamisella on tulevaisuudessa jopa entistä suurempi merkitys hyvinvoinnin kannalta.




Saabin ja 'n vuosittainen tutkimuspäivä käynnistyi Hanasaaressa. Päivän aikana käsitellään useiden tutkimusalojen polttavia aiheita, jotka ovat merkittäviä tulevaisuuden suorituskykyjen kannalta.



Retweet Retweeted Like Liked
Show this thread

Hei Tampere! Vinssaamme 'ja nyt myös tamperelaisille - ja -alojen ammattilaisille paikallisten yritysten IT-projekteihin.




Antti Heino puhuu HS2E Forum Europessa kuinka tekoäly vaikuttaa turvallisuusjohtamiseen ja työturvallisuuteen. Lisätietoa ja rekisteröityminen







-ren pertzepzioak aldagai neutro gisa batzuen alde egin du eta, aldiz, beste batzuen kontra. Zeintzuk dira izkutuak, kodigoak eta baiezkoa edo ezezkoa zehazten duten markadoreak? eta -ren eskutik -n jakingo dugu 👌




🛠-ren babesarekin, (), eta Bizkaiko gizarte-eragileren laguntzarekin batera eta -ri buruzko sarrera taillera jarriko dugu martxan -n.




on kasvanut Euroopassa tasaisesti, eniten Intialaisia työntekijöitä, Euroopassa noin 1% työntekijöistä, Suomessa tehdään eniten -ala’n töitä kertoi Vili Lehdonvirta ⁦⁩ Oxfordin yliopistosta .fi ⁦




| ¡Atención gamers! Todo listo para el Campeonato Mundial de Pokemón GO







Liikenne- ja viestintävaliokunta sai vieraita ’n parlamentista. Suomalaisten korkea ’osaaminen, ’n eettiset kysymykset ja ’n hyödyntäminen vaalityössä kiinnostivat vieraita.










Yli puolet maailman väestöstä asuu jo kaupungeissa. Vuonna 2050 luku on jo yli 70 prosenttia. ​Tulevaisuuden älykäs kaupunki on täynnä 'a, joka on valjastettu yhteen tarkoitukseen: tekemään meidät onnelliseksi:




Vaivaako someähky? – Rentouttava digipaasto ja 3 muuta työkalua, jotka auttavat mieltä ja kehoa rauhoittumaan




| Por si se lo perdió, lanzó el viernes su nuevo sistema operativo, conozca aquí los detalles




Replying to

Ongelmana taitaa olla taas osaaminen. Suomessa oli vielä maailmanluokan käytännön mekaaninen puujalostuksen koulutus 90-luvulla. Sitten tuli usko & erikoistuminen kapeille tiedealueille. Tämän kehityksen tulos mittava ja sivistyslama ja -vaje.



Retweet Retweeted Like Liked
Posts on Tumblr:

Taideteos sosiaalisen median aikakaudella

Pääkirjoitus

Vapautunut katsoja 1/2019

Vapautunutta ja aktiivista kritiikkiä, keskustelua, pohdintaa

image

Omistaminen on syvin suhde ihmisen ja asian välillä. Teknologia kontrolloi suhdetta ihmisen ja ympäristön välillä.

Olen viime aikoina lukenut paljon Walter Benjaminia. Kyllä kyllä.

1930-luvun, eli elämänsä loppupuolen, esseissä Walter Benjamin pohti ihmisen, ympäröivien asioiden, teknologian ja taideteoksen suhdetta. Niihin aikoihin, mekaanisen toisinnettavuuden kulta-ajan kynnyksellä, Benjaminia kiinnosti se että teollisesti tuotetut hyödykkeet menettivät kykynsä erottaa vaurauden ja köyhyyden elämänpiirit. Benjamin pohti esimerkiksi kirjapainoa ja valokuvausta. 1800-luvulle asti muotokuvia maalattiin vain rikkaista ja vaikutusvaltaisista. Minun 1800-luvulla eläneestä iso-iso-isoisästäni, maatalon isäntä Karl Anderssonista, on yksi valokuva. Nyt kännykälläni on 6066 kuvaa 5-vuotiaasta tyttärestäni.

Vuoden 1931 esseessä Ich packe meine Bibliothek aus Walter Benjamin purkaa kirjakokoelmaansa laatikoista, ja pohtii mitä arvoa on näillä mekaanisesti kirjapainosta syydetyillä niteillä, kopioiden kopioilla. Paljonkin, tuntuu olevan vastaus. Näillä mekaanisesti tuotetuilla taideteoksen kopioilla ei ole rahallista vaihtoarvoa, eikä juuri itseisarvoa, mutta juuri kokoelmana ne ovat ainutlaatuinen – niiden arvo on niiden keräilyssä. Niiden keräilijä, Walter Benjamin, elää kokoelmassaan. Juuri hän on kerännyt juuri ne kirjat, rakentaa niistä kirjaston, ja katoaa sinne.

Jonkin aikaa sitten innostuin kovasti Pinterestistä, ennen kuin kuulin että sitä kuuluu lähinnä käyttää sisustuksen ja häiden suunnitteluun. Minulla on Pinterestissä kokoelma James Joycen ensipainoksia, vanhoja Fender-kitaroita, katutaideteoksia, keskiaikaisia käsikirjoitussivuja ja labyrinttejä. Pinterest-seinäni näyttää enemmän minulta kuin mikään seinä oikeassa fyysisessä kodissani.

Pinterest tietysti myös lukee minua: Kun opetan sille, että vanhat Telecasterit kiinnostavat, se syöttää minulle yhä lisää varhaisia teollisesti massatuotetun sähkökitaramallin digitaalisia kuvia. Minä syötän applikaatiolle omaa minäkuvaani, ja digitaalisessa kaikukammiossa sovellus vahvistaa minulle takaisin omakuvani. Joka kerta palatessani kuvagalleriaan, se näyttää paremmalta ja mieluisammalta. Jos seassa on kuva joka ei kiinnostakaan minua, pahastun: Mitä se oikein kuvittelee minusta?

Onko minulla vanha ruusupuinen Fenderin Telecaster? Vietän paljon aikaa maailmassa, jossa on.

Miellän itseni kirjoittajaksi, mutta ei ole olemassa painettua nidettä, joka olisi kirjoittamani. Olen kirjoittanut näytelmiä, esitystaideteoksia, valo- ja videorunoja, teipannut sanoja ja kirjaimia aitoihin. Mikään näistä ei kestä, joten kuvaan videon tai otan valokuvan ja laitan Instagramiin. Linkin laitan apurahahakemukseen. Mikä on tämän taiteen arvo? Piirtävätkö nämäkin digitaaliset kirjaimet vain (itselleni) kuvaa minusta kirjoittajana?

Mikä on taideteoksen arvo sosiaalisen median aikakaudella? 12 tykkäystä ja yksi retweettaus?

Instagramissa voi myös seurata taidetta ja kuvia ihmisten naamoista taiteen edessä. Kuvataide, musiikki, tanssi, esittävät taiteet välittyvät kuvina ja ääninä. Usein teoksen voi mennä kokemaan myös teknologian takaisessa fyysisessä maailmassa, mutta monesti kuva tai ääni sosiaalisen median alustalla on varsinainen taideteos. Katutaiteilija slinkachu tekee minimaalisen pieniä veistoksia julkiseen katutilaan, joita on vaikea todellisuudessa edes huomata. Vähitellen ulospäin zoomaavia kuvasarjoja voi katsella Instagramissa, ja rahalla voi ostaa kehystetyn vedoksen valokuvasta. Tanskalainen taiteilija Jan Hakon Erichsen julkaisee Instragramissa hervotonta videotaidetta, jossa erilaisiin mekaanisiin laitteisiin kiinnitetyt teräaseet puhkovat läpinäkyviä ja pinkkejä ilmapalloja. Vuoden 2017 Anki-täti performanssin Mysteeri Co. streamasi facebook-sivuilleen.

Esseessään Kleine Geschichte der Photographie Benjamin pohti valokuvausta taiteena ja taidetta valokuvana, eli sitä kuinka paljon helpommalta nykyään (1931!) tuntuu vastaanottaa taide valokuvana kuin elävässä elämässä. Nykyään voimme seurata sosiaalisesta mediasta jokaisen ystävämme ja tuttavamme käyvän vuoron perään samassa suositussa näyttelyssä ottamassa saman selfien saman taideteoksen sisällä, edessä, päällä tai alla. Kuvassa katsoja assimiloituu taideteoksen osaksi, taideteos osaksi katsojan somesubjektia ja jaettua elämäntarinaa.

Teknologia, sovellukset ja sosiaalinen media luovat tietysti myös uusia mahdollisuuksia ja alustoja luoda ja jakaa taidetta. Amaranth Borsuk, Kate Durbin ja Ian Hatcher ovat luoneet ABRAn, elävän tekstin, jonka kanssa voi kirjoittaa runoja. Erilaiset videoeditointi- ja projection mapping –työkalut mahdollistavat videotaiteen tekemisen tusinaurpoillekin. Valokuvia voi editoida, ja niihin voi lisätä suodattimia, ja koko projektin voi organisoida Trellossa. Garage bandilla kuka tahansa voi soittaa kitaraa tai viulua. Sovelluksen avulla voin tablettia tökkimällä soittaa Telecasteria jota minulla ei ole.

Vuoden 1934 esseessä Das Kunstwerk im  Zeitalter seiner technischen Reproduzieerbarkeit Benjamin sovelsi Marxilaista kritiikkiä aikansa taiteen tuotantokeinoihin. Miten taiteen arvo ja merkitys muuttuu aikakaudella, jona sitä voidaan toisintaa teollisesti? Vuoden 2019 kysymys voisi olla, mitä on taide aikakaudella, jona kuka tahansa voi jakaa oman tai jonkun muun taideteoksen sosiaalisessa mediassa, ja approprioida sen osaksi omaa someidentiteettiään. Marxilainen voisi kysyä, kuka työn tuloksen omistaa? Kenen käsissä ovat tuotantovälineet?

Benjamin kirjoittaa alkuperäisen teoksen aurasta, joka erottaa sen kopioista. Ennen taideteoksen saattoi nähdä vain siinä paikassa, jossa se oli. Siinä kontekstissa, niissä kehyksissä. Ainutlaatuisuus soi sille sen auktoriteetin. Benjaminin aikaan teoksen saattoi kuvata, ja siitä saattoi vedostaa kopioita, jotka saattoi nähdä missä tahansa kontekstissa, ja monessa kontekstissa samanaikaisesti. Nykyään juuri toistettavuus, jaettavuus ja levitettävyys suo auktoriteetin auran. ”Pic or it didn’t happen”.

Lauri Niskanen

kirjoittaja on kirjoittaja, Mysteeri Co:n taiteilija ja Vapautuneen katsojan päätoimittaja

Digitaalinen tulevaisuus

Heipparallaa!

Seuraavaksi katsotaan vähän videoita.

Video 1: https://www.youtube.com/watch?v=ozLaklIFWUI

image
image

Tässä videossa näytettiin kaikkien esineiden olevan älylaitteita. Seinät, ikkunat, pöydät, jopa pieni boardingkortti ovat kosketusnäyttöisiä älylaitteita ja joka paikassa pystyy tekemään kaikenlaista näiden laitteiden avulla ja pystyy myös olemaan monessa paikassa samaan aikaan olematta oikeasti fyysisesti paikalla. Teknologian näytetään olevan apuna helpottamaan elämää; kännykkä muistuttaa jokaikisestä asiasta mitä sinun pitää päivän aikana tehdä tai missä sinun pitäisi olla, eikä sinun itse tarvitse muistaa mitään. 

Mielestäni tämä maailma näyttää realistiselta tulevaisuutta ajatellen; voisin kuvitella joskus maailman näyttävän tältä, sillä tähän suuntaan ollaan jatkuvasti menossa ja kehittämässä teknologiaa.


Video 2: https://vimeo.com/166807261

Toisessa videossa kuvattiin henkilöä minä-perspektiivistä. Tämä henkilö elää maailmassa, jossa ollaan verkossa pelimaailmassa. Henkilö ei tiennyt välillä enää edes kuka oli ja häntä ohjelmoitiin jatkuvasti erilaisten applikaatioiden kautta. Ne saivat hänet tekemään erilaisia tosi-elämän asioita toivoen saavan lisää pisteitä ja kerryttääkseen erilaisia tasojaan. Nämä pelimaailman ihmiset haluavat kerätä ja suojella kaikin keinoin pisteitään.

image

Pakko myöntää, että minulle tuli vähän huono olo katsoessani videota ja kuvitellen sen olevan oikeaa elämää. Video on upeasti tehty ja siksi aika realistisen oloinen, mutten ikimaailmassa toivoisi tällaista elämää, vaikka voisin kuvitella, että tähänkin suuntaan oltaisiin jossain kohtaa menossa. Kirjoitin aikaisemmin postauksen pelillistämisestä, eli ihmisten saamisesta tekemään mitä itse haluaa siten, että tarjoaa heille erilaisia pieniä palkintoja siitä hyvästä, eli tehdään psykologista manipulointia, jossa kuitenkin kummatkin osapuolet saavat haluamansa. Tämä video kuvaa pelillistämisen ihan överi-levelinä, eli siten että koko elämä ollaan pelillistetty; “tee tämä niin saat pisteitä!” 

Videon kaltainen idea nähdään myös Netflix elokuvassa Nerve, jossa nuoret pelaavat tosielämän totuutta ja tehtävää ja kilpailevat keskenään rahanhimossa.

Tulevaisuudenkuvan tulkitseminen positiiviseksi tai negatiiviseksi riippuu henkilöstä. Jotkut ovat sitä mieltä, että tämä on tosi-magee -juttu, mutta uskon suurimman osan olevan yhtä hämillään tästä kuin minäkin.  

Digitaalinen tulevaisuus 1.7

Digitaalinen tulevaisuus

Teknologian kehitys on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana kovinta kehityksen aikaa kuin koskaan ennen. Yritykset jatkuvasti kilpailevat keskenään siitä, mitä luoda seuraavaksi ja mikä voisi olla se hittituote. Kyseisellä videolla Microsoft kuvaa videollaan omaa näkemystään tulevaisuudesta, johon on siis matkaa 2,5 vuotta. Video on mielestäni hyvin pitkälti realistinen, sellainen mihin nykyään olemme suuntautumassa teknologiassa. Videolla Microsoft painotti hyvin paljon kosketusta, kaikki toimi kosketuksen päällä, mm. lehdet, tietokoneet, kortit jne. Tiedostoja pystyi siirtelemään kosketuksella toisesta tietokoneesta toiseen. Mieleenpainuvin hetki videossa kuitenkin oli se, että ”ohjaimella” otettiin kartasta kuva, joka näkyi näytöllä ja kuvan otettua se siirrettiin ”lehdelle”. Siinä kartta sitten näkyi ja arkkitehti pystyi tekemään työtään.

Toisella videolla oli Kolumbialainen hypertodellisuus japanilaisella sovelluksella. Se käytännössä oli kuin ohjelmisto suoraan edessäsi, siinä mm. näkyi reittiohjeet, internet, puhelut, pelit, kielenkäännökset, suositukset ja henkilötiedot. Kaikki nämä olivat henkilön saatavilla vain napauttamalla kohteita edessään. Kuten video toi hyvin esille sen, ettei mikään ole turvassa hakkereilta jotka ryöstävät toisten henkilötietoja. Videolla kaapattiin tämän henkilön identiteetti ainakin hetkellisesti. Tällainen tulevaisuus mikä videolla näkyi, voi olla hyvin huomisemme, mutta siihen en henkilökohtaisesti usko. Tähän pisteeseen yhteiskunnalla on vielä matkaa, sillä kuten videossa, elämä oli hyvin rajoittunut siihen mitä näkökentällä näet ja kommunikoit vain tietokoneen kanssa. Uskon siihen, että ihmiset eivät halua tällaista vielä arkeen, sillä he haluavat olla sosiaalisia.

Teknologialla on yhteiskunnassa kasvanut rooli, se päivä päivältä vaan kasvattaa rooliaan, sillä teknologian kehityksen avulla monet asiat elämässämme helpottuu. Mielestäni hyvä esimerkki on Tesla Motors. Sähköautoista ja itsestään ajavista autoista vain osattiin unelmoida, mutta Tesla teki tästä mahdollista ja se on nykypäivää. Toki on paljon vielä kehitettävää esimerkiksi automaattisen ohjauksen kanssa. Tulevaisuudenkuva oli mielestäni paljon positiivisempi Microsoftin tekemässä videossa kuin design studio Keiichi Matsuda. Microsoftin tulevaisuus oli paljon ihmisläheisempi ja se nimenomaan toi ihmiset yhteen kuin taas, Keiichi Matsudan tekemässä videossa se erkaannutti ihmisen muusta sosiaalisesta elämästä ja ohjelmasta tuli ihmisen paraskaveri.

Superfood uutisia

Nykyään kiinnostaa superfood-ala kaikkein eniten - sanan laajassa merkityksessä. Siis ikäänkuin “ruoka teknologiana” - sellaisena joka oikeasti palvelee ihmistä, elämää, vapautta. Niin työtä, ystävyyttä kuin treeniä tai mitä tahansa harrastuksiakin.

Moni safkahan ei palvele, vaan joko suoraan tai viimeistään salakavalasti syö pois elämästä. Joko se pikaruoka on liian huonoa - tai sitten se hyvä ruoka on liian hankalaa, hidasta tai hintavaa. Tietenkin “ilmainen” villiruokailu on erinomaista, mutta entä jos haluaa asua siellä missä muutkin, harrastaa pallopelejä, tehdä tietotyötä ja sopia tapaamisia ydinkeskustan sosiaalisimmille paikoille, ei siinä jokavälissä metsäänkään kerkiä. Enkä ole enää siinä vaiheessa, missä haluaisin erottua eväilläni; haluan keskittyä ihmisiin ja tuloksiin; suhteisiin ja verkostoihin; yhdessä vaikuttamiseen eikä erilaisuuden korostamiseen.

Pitkään olin sitä mieltä, että hyvää tulee vain pienestä: luonnosta, puutarhasta, pienviljelijältä, kapinallisilta pientuottajilta. Nykyään kiehtoo erityisesti se mahdollisuus, että sittenkin, ehkä ekaa kertaa ikinä, voi olla jo aika hyvää ja silti isoa; aitoa ja silti aika kookastakin logistiikkaa. Että ihan oikeista organisaatioistakin, kaiken legalismibyrokratian keskeltäkin, tulee nykyään toisinaan jopa yhä parempaa. Kaikki ravintolaketjut ovat edelleen täyttä kuraa, mutta esim. moni superfood-merkki on onnistunut kasvattamaan eräkokoa myös jopa ilman laadun alentumista.

Kätevien huippueväiden lisäksi kiehtoo kovasti laadukas lounasruoka - joka toistaiseksi löytyy yksittäisistä mestaripaikoista, tunnettujen ketjujen ulkopuolelta - sekä omakin kokkailu niiltä osin mitä upeimmatkaan ravintolat eivät vielä riittävissä määrin tarjoa: sisäelimet, parhaanlaatuiset kananmunat, puoliraa’at laatulihamarinadit, jossain määrin erinäiset luuliemetkin; miksei jopa ternimaitoherkut, kun todellisista voimasafkoista puhutaan.

Näen tässä upean potentiaalin tehdä maailmasta ja elämästä yksinkertaisesti huikeaa. Parasta, maukasta, laadukasta, aitoa safkaa niin ulkona, eväänä kuin vaikka seminaarissakin, jopa urheiluhallin proteiinihyllyllä - helposti ja lopulta jopa varsin edullisesti, etenkin ajansäästöt huomioiden. Jatketaan kehittämistä, ja innostavimpien esimerkkien esiintuomista.

Teknologia (Technology)

Uutta J.K. Rowlingilta

Kun voi kutsua luoksensa minkä tahansa kirjan, kojeen tai eläimen sauvanheilautuksella ja sanalla ‘Tulejo!’; kun voi kommunikoida ystäviensä ja tuttaviensa kanssa pöllöillä, tulella, suojeliuksella, räyhääjällä, lumotuilla esineillä kuten kolikoilla, tai ilmiintyä vierailemaan heidän luonaan henkilökohtaisesti; kun sanomalehdessä on liikkuvia kuvia ja jokapäiväiset esineet joskus puhuvat sinulle, silloin internet ei vaikuta niin erityisen jännittävältä paikalta. Tämä ei tarkoita sitä, että et koskaan löytäisi noitaa tai velhoa surffaamasta netissä; vain sitä että he yleensä tekevät niin hieman alentuvasta uteliaisuudesta, tai muuten siksi että ovat tekevät tutkimustyötä Jästitiedon saralla.

Vaikka he eivät tarvitse arkipäiväisiä kodinkoneita, kuten tiskikonetta tai pölynimuria, joitain taikayhteisön jäseniä huvittaa jästitelevisio, ja muutama kiihottajavelho jopa meni niin pitkälle 1980-luvun alussa, että he aloittivat brittiläisen Wizarding Broadcasting Corporationin (“Velhojen lähetystoimintayhtiö”) siinä toivossa, että he saisivat oman televisiokanavansa. Tämä projekti kariutui jo alkuvaiheissaan, sillä taikaministeriö kieltäytyi hyväksymästä velhomateriaalin lähettämisen jästilaitteilla, mikä olisi (sitä mieltä oltiin) melkein varmasti aiheuttanut vakavia Salaisuusäädöksen rikkomuksia.

Joidenkin mielestä – perustellusti – tämä päätös oli epäjohdonmukainen ja epäreilu, sillä velhoyhteisö on laillisesti muunnellut omaan käyttöönsä monia radioita, jotka lähettävät vakituisia velho-ohjelmia. Ministeriö tunnusti, että jästit kuulevat usein pätkiä neuvoista, jotka ohjeistavat esimerkiksi miten oksitaan myrkkylonkeroinen tai miten parhaiten poistetaan menninkäiset kukkakaalipenkistä, mutta vakuuttivat, että radiota kuunteleva jästiväki vaikuttaa yhteensä suvaitsevaisemmalta, herkkäuskoisemmalta tai vähemmän omasta järjestään vakuuttuneemmilta kuin televisiota katselevat jästit. Syitä tähän säännöttömyyteen tarkastellaan yksityiskohtaisesti professori Mordicus Eggin Latteuksien filosofia – Miksi jästit eivät halua tietää -kirjassa. Professori Egg todistaa vakuuttavasti, että jästit uskovat paljon helpommin, että he ovat kuulleet jotakin väärin kuin että he näkevät harhoja.

On toinenkin syy sille, miksi suurin osa velhoista välttelee jästilaitteita, ja se on kulttuurinen. Taikayhteisö on ylpeä siitä, että he eivät tarvitse niitä monia (eitämättä nerokkaita) laitteita, joita jästit ovat luoneet mahdollistaakseen sen, mikä on niin helposti tehtävissä taian avulla. Talonsa täyttäminen kuivausrummuilla ja puhelimilla nähtäisiin taikakykyjen puuttellisuutena.

Yleiseen jästiteknologian kaihtamiseen on yksi huomattava poikkeus, ja se on auto (ja, vähäisemmässä määrin, moottoripyörät ja junat). Ennen Salaisuusäädöksen käyttöönottoa velhot ja jästit käyttivät samanlaisia arkipäivän kulkuneuvoja: muiden muassa hevosten vetämiä kärryjä ja purjelaivoja. Taikayhteisön oli pakko hylätä hevosten vetämät kulkuneuvot, kun niistä tuli silmiinpistävän vanhanaikaisia. On turha yrittää kieltää, etteivätkö velhot olisi katselleet suuresti kateellisina nopeita ja mukavia autoja, jotka alkoivat täyttää ajoteitä 1900-luvulla, ja lopulta jopa taikaministeriö osti muutaman auton ja muokkasi niitä monin hyödyllisin loitsuin ja nautti niistä totisesti todella paljon. Monet velhot rakastavat autoja lapsenomaisen intohimoisesti, ja on tavattu puhdasverisiä, jotka väittävät, etteivät koskaan koske jästien tekeleisiin, ja siitä huolimatta heidän autotallistaan on löydetty lentävä Rolls Royce. Äärimmäisimmät jästien vastaiset velhot kuitenkin karttavat kaikkia moottoroituja kulkuneuvoja – Sirius Mustan rakkaus moottoripyöriä kohtaan sai hänen tinkimättömän ankarat vanhempansa raivoihin.

Muchos usuarios aprecian el sistema operativo GNU y el kernel Linux por su capacidad, su fiabilidad o su bajo coste de uso, pero su propósito es algo más profundo: libertad. Hemos desarrollado un sistema de software totalmente libre para garantizar la libertad de los usuarios. Sólo con software libre puedes escaparte. Trisquel GNU/Linux es una realización de este propósito. Es 100% software libre; por lo tanto, usando Trisquel puedes estar seguro que todo lo que instales respetará tu libertad.
—  Richard Stallman, Free Software Foundation
youtube

#zinema-ko efektu berezien eboluzioa azken 136 urtean @gizmodoES-en bidez

Deia

IDURRE ESKISABEL. Berria, 2014-01-24 BIRA

Ordu erdi desesperazioa da batzuetan. Adibidez, eguna betebeharrek marrazten dutenean, eta autobusa galdu eta hurrengoaren zain ordu erdi zain egon behar duzunean. Eztarrian trabatutako harri kozkor bat bihurtzen dira 30 minutu horiek, buruari aldi berean estuegi eta zabalegi zaion hutsune bat. Zerbait bagara, egonarria galdutako animaliak baikara jende jende klase modernoa.

Junkieak zaldia nola behar duzu zeregin bat, helduleku bat. Tableta poltsan daramazula gogoratzeak eman dizu arnasa. Autobus geltokiko tabernan ez dago esertzeko lekurik; zarataz, jendez eta usainez gainezka dago. Jendeak eta usainek enbarazu egiten dizute; edo, beharbada, jende usainak.

Kanpoko jarleku deserosoetako batean eseri zara. Bidaiariak hara eta hona, jende normala. Eta magrebtar itxurako gazte batzuk, beltz handi bat, egonean. Ezkutuka bezala atera duzu tableta, eta poltsa magalean gorde duzu, irmo, izter artean gogor estututa. Kaka zaharra! Ez dago wifirik! Hiri terzermundista hau!

Madarikazio isilean ari zarela ikusi duzu: zure adin bera izango du, ederra da, eta bere buruari eusten saiatzen dela sumatzen zaio. Baina pobreziaren salatzaile ditu leggin maiztuak, neurriz kanpoko jertsea eta motxila erraldoi alderraia. Telefono kabinatik deika ari da. Desesperazioa sumatu diozu hari ere begietan.

Trepetak I

ANGEL ERRO. Berria, 2013-12-17 JIRA  
Sakelako telefonoaren bateria —bizitza bera bezala— gero eta makurrago dabilkit, gero eta gutxiago irauten dit. Aurrekoan, ia etxetik atera berritan, iraungi zait eta, behartuta, neure burua behartu nuen neure buruarekin bakarka egotera. Ingurunearekin interaktuatu nuen: gestio bat egin nuen, kafe bat eskatu, liburu denda batera sartu, baina zerbait falta zitzaidan, baita horretan pentsatzen ez nuenetan ere. Charles Brooker Black Mirror telesailaren egileak deskribatu duen jendearen klasekoa naiz agian: «Smartphone-a kargatzeak bizitzako hamar minutu kenduko balizkigu, onartuko genuke». Ez da hainbeste denbora ere.
Baina, amodio berri edo zahar batek mezu bat, oraintxe gelditzeko, bidali ote didan jakiteko behar atzeraezina edo jarri didaten kafeak utzitako aparrezko kiribil bitxiari argazkia ateratzearen dependentzia gorabehera, ordurik gabe gelditzea izan da eramaten zailena egiten zaidana. Sakelakoari gomendatu diogu gure denboraren kudeaketa, hain modu orokortuan, non ez naizen ausartzen inori ordua galdetzera, inori zorrotik ez aterarazteko edo inor prehistorikotzat ez jotzeko.
TAOko ordua gainditua nuen, baina zaintzaileari azaldu nion zer gertatua zitzaidan, eta oso ulerkorra izan zen.

youtube

@dabidmp-k guifi.net, ekonomia “distribuida” (zelan demontre esaten da hau euskaraz?) eta P2Pz

Teleongelmat

Tänään ekaa kertaa meidät jaettiin tasoryhmiin ja ympäri kampusta. Siitä on kauan kun on täytynyt sopia tapaamispaikat ja asiat etukäteen, niin ketuiksihan se meni. Kumpaakaan kenen kanssa oli suunnitelmia ei näkynyt kotiluokasta vapautumisen jälkeen ja kun tosiaan ei oo vieläkään puhelinta saanut hankittua, niin kampuksella ja kaupungilla harhailemalla on vaikee löytää ihmisiä.

Puhelimen hankintaa ei ole tehty täällä kauheen helpoksi. Ilmeisesti pitää tempaista jokin kämäinen prepaid-luuri tähän hätään, kun iLuuriin SIM-kortin metsästäminen osoittautui todella työlääksi. Näitä puhelinasioita ei auta yhtään et täällä melkein poikkeuksetta ilmoitetaan puhelimen hinnaksi 0 jeniä… Tämähän ei pidä paikkaansa vaan on samanlaista markkinointia kuin mitä esim. Suomessakin harjoitetaan. Kuukausimaksuista, osamaksuista ja muista lisähinnoista ei ole kirjoitettu isolla printillä keskelle mainosbanneria. Oikea ongelmahan on se, et tarttis viel ainakin kolme vuotta opiskella tätä kieltä et osais lukea noi sopimukset itse. Näinpä pitää nakittaa joku mun “tukihenkilöistä” kännykkä ostoksille tai jos hyvin onnistuu niin SIM-korttiostoksille. Tääl normaalisti puhelimissa ei käytetä ollenkaan noita korttiloisia niin semmoisen löytäminen on suurempi haaste kuin puhelimen.

Itseasissa puhelimia tai liittymiä täällä ei oikein edes myydä ulkomaalaisille. Onneksi reilun vuoden viisumilla ja oleskeluluvalla sellainenkin ongelma saadaan kierrettyä…

Eikait tässä auta kuin kerätä rohkeus ja soittaa yhdelle puhelinoperaattorille (huoneissa on kiinteet puhelimet), miltä pitäis irrota SIM-kortti sekä englanninkielistä palvelua… I wish.